Areenat.net -haastis

Äskettäin Koriaroll-kilpailun voittanut bändi keskittyy parhaillaan työstämään uutta materiaalia. Poikien haaveissa vilkkuvat luonnollisesti levytyssopimus ja pitkä keikkarundi…

Jäsenet esittelyssä:

Nimi, instrumentti ja vaihtoehtoinen unelma-ammatti

Timo Nissinen, laulu, psykologi/murhaetsivä
Juha Haikola, rummut, kuvataidealan työt
Petteri Borg, kitara, parisuhdeterapeutti
Janne Sorsa, kitara, puuseppä
Antti Koverola, basso, rekkamies

Faktaa:

- Perustettu kesällä 2000. Sittemmin vaihtanut sekä nimeä että laulajaa.
- Jäsenillä yhteinen historia yläasteen 7. luokalta asti: pitivät porukassa hauskaa ja opettelivat siinä sivussa soittelemaan.
- Yksi epävirallinen ja yksi virallinen demo. Uutta materiaalia tulossa pian.
- Koriaroll-bändikilpailun voitto äskettäin: kaksi bändiä perui osallistumisensa ja yllättäin tuuraamaan pyydetty Dead Revolution veikin voiton. Esiintyy siis kesän 2004 Rollissa.

Huom: Haastis tehtiin keikan jälkeisessä ”hieman inspiroituneessa” tilassa.

Tavoitteenanne on kuulemma tehdä ainutlaatuisen ja monipuolisen kuuloista metallia. Miten kuvailisitte musiikkianne sellaiselle, joka ei ole sitä kuullut?

Petteri: Musa on risteytys stoner-rockia, 70-luvun heviä ja metallia.
Timo: Plus 80-luvun heviä! Meitä on vaikea lokeroida, koska olemme ottaneet vaikutteita niin monilta eri suunnilta.
Petteri: Soundimme on moderni, mutta taustalta löytyvät silti klassiset vaikuttajat kuten Zeppelinit ja Black Sabbath. Laulussa suurin innoittaja on ollut Bruce Dickinson.
Antti: Fiilistä kuvaavat parhaiten sanat ”utuinen junttaus”.

Suomessa on paljon hevibändejä. Mikä erottaa Dead Revolutionin muista?

Petteri: Melodiivinen aggressiivisuus. Täältäpäin ei oikeastaan tule yhtään samanlaista bändiä kuin me, sillä varsinkin laulupuolemme eroaa valtavirrasta. Suurin osa raskaista bändeistähän laulaa matalaa mörinää.

Miten biisinne syntyvät?

Antti: Sanoituksia värkkäilevät Timo, Petteri ja myöskin Janne. Sävelet tehdään yhdessä, parityönä, ja sovitus syntyy koko bändin voimin. Paitsi laulusovitukset, jotka Timo tekee yksin. Matskua syntyy paremmin, kun kaikki ottavat säveltämiseen osaa.
Petteri: Kaikkien ideat ovat tervetulleita ja niitä työstetään sitten yhdessä. Soittokämpillä palaute on yleensä pikaista…

Mistä sanoitukset kertovat?

Janne: Ihmismielen synkkyydestä. Yhdessäkään biisissämme ei käsitellä positiivisia aiheita.

Miksi englanniksi?

Timo: Suomi saattaisi helposti kuulostaa tökeröltä.
Juha: Enkku tuntuu luonnollisemmalta, sillä kaikki meistä ovat kuunnelleet pääasiassa englanninkielistä musaa. Suomenkielinen on tullut kuunteluun vasta nyt Niskalaukauksen, Kotiteollisuuden ja Mokoman myötä.
Janne: Englanti on monipuolista ja pehmeämpää, ja se on tietysti kansainvälinen kieli. Ulkomailta on tähän mennessä tullut yllättävän positiivista palautetta.

Teillä on jopa nettisivut englanniksi.

Janne: Kun musa on englanniksi, niin tuntui turhalta lähteä hakemaan nettisivuilla muuta.
Antti: Ja olisihan se hienoa päästä joskus hamassa tulevaisuudessa soittamaan ulkomaille!

Bändinne aloitti nimellä Stranglehold. Miksi halusitte vaihtaa nimen?

Petteri: Meitä häiritsi se, että Stranglehold on erään toisen yhtyeen biisin nimi. Lisäksi se oli liian absoluuttinen ja liian hankala – juontaja ei osannut lausua sitä keikalla.

Teitte vuonna 2003 ensimmäisen virallisen demonne. Mistä Hollow Sounds From The Void olisi saatavilla?

Petteri: Alkuperäiset ovat jo loppuneet, mutta sähköpostilla saa pyytää kopiota. Demon voi myös imuroida nettisivuiltamme.

Mitä on tiedossa tulevaisuudessa?

Petteri: Keikkapaussi. Ensi vuoden alussa julkaistaan demo tai ep. Sen jälkeen tehdään levynjulkaisukeikka.

Kuinka tosissanne teette musiikkia?

Janne: Harrastuspohjalta, mutta tosissaan. Jos tämä olisi pelkkä harrastus, niin ei meillä olisi näin paljon omia biisejä.

Mikä olisi tavoitteenne tai unelmanne?

Antti: Levytyssopimus ja pitkä kiertue. Peruspointti on tietysti pitää hauskaa, mutta olisihan se hienoa, jos tästä jäisi jotain käteenkin.
Janne: Keikkakokemusta ja pientä hiomista tarvittaisiin ainakin omasta mielestäni lisää. Jospa pääsisimme vaikka jonkin ison nimen lämppäriksi…
Antti: Ainakin minun, Petterin ja Jannen unelmana olisi päästä lämppäämään Downia, mutta se on niitä unelmia, mitkä eivät koskaan toteudu.
Timo: Parastahan tietysti olisi oma levy-yhtiö, jolloin saisimme kaikki hillot itsellemme!
Antti: Realistisesti ajatellen olisi mahtavaa, jos pääsisimme edes pienelle keikkarundille. Sellaista on vaan mielettömän työlästä ruveta järjestämään itse.

Onko teillä jotakin unelmien keikkapaikkaa?

Juha: Suomessa Tavastia.
Janne: Eikun Nosturi. Tai Lutakko, siinä on intensiivinen rockpaikka!
Timo: Roskilde.
Juha: Ja muutkin isot festarit. Esimerkiksi Provinssin päälavalle olisi mahtavaa päästä soittamaan.

Tuleeko musiikista teille ammatti?

Janne: Vaikka musiikin parissa on tullut puuhattua kaikenlaista, niin ammattina se tuntuu vielä kaukaiselta. Tuottaminen ja kaikki musiikkiteollisuuteen liittyvä tietysti kiinnostaa.
Petteri: Juha on ainoana meistä opiskellut musiikkia. Muut ovat itseoppineita
Juha: Musiikki olisi tosiaan mieluisin ammatti, vaikkei sillä rahaa tekisikään.

Minkälaisia faneja teillä o­n?

Petteri: Pieni mutta sitkeä joukko, joka koostuu pääasiassa muutamasta tyttöystävästä ja kavereista.
Juha: Yksi keikka ollaan soitettu ilman kunnollista yleisöä, mutta muulloin on aina riittänyt katsojia.
Janne: Fanit ovat ehdoton tunnelmannostattaja. Se on parasta, kun porukka laulaa mukana biiseissä. Ehdoton kiitos siitä!
Petteri: Eikä yleisön lukumäärällä on väliä. Se lämmittää aina mieltä, jos saa kehuja edes yhdeltä tai kahdelta ihmiseltä.

Huomasin yleisössä muutaman henkilön, jotka jaksoivat moshata koko keikan ajan ja itsekin pyörititte päätänne aika ahkerasti. Eikö siinä tule huono olo?

Antti: Omien suosikkibändien keikkojen jälkeen saattaa joskus olla niska kipeänä, mutta siihen tottuu.
Petteri: No, eihän sitä aivan koko ajan tarvitse lettiä heiluttaa. Useimmiten keikan jälkeisenä päivänä niskat ovat kyllä jokseenkin kipeät.
Antti: Yleensä yritetään kyllä riehua niin paljon kuin mahdollista. Jokainen pistää itsensä peliin sataprosenttisesti joka keikalla.
Juha: Esiintymistä ei enää jännitä niin kuin ennen, joten pelkäämisen sijasta voi keskittyä lavashowhun.
Antti: Minua saattoi alkuaikoina jännittää jopa viikkoja etukäteen, mutta nykyään on perhosia vatsassa korkeintaan ensimmäisen biisin aikana.

Lisää bändistä osoitteessa www.deadrevolution.net

Teksti: Maria Rossi
Kuvat: Kaisa Koskinen