Stalkermusic.com -arvio

Alkuvuodesta ilmestynyt mcd käsittää viisi kappaletta materiaalia. Kymenlaakson alueelta kotoisin oleva viiden hengen ryhmä soittaa heavyrockia, tai omia sanojaan lainaten heidän musiikkinsa on stonerin, modernin metallin ja 70-luvun heavy rockin risteytys.

Levyn nimikko raita Narrow gates osoittautui plätyn vetävimmäksi kappaleeksi. Biisi lähti liikkeelle loistavasti Rage against the machine- tyylisellä riffillä, joka pisti jalan taputtamaan tahtia. Kappale pääsi kuitenkin hiipumaan hieman loppua kohden. Odotin kokoajan että tuohon möreä ääniseen riffiin palattaisiin uudestaan, mutta kappale sai niin monia käänteitä, ettei siitä jäänyt selkeää kokonaiskuvaa. Huonoksi kappaleita ei todellakaan voi haukkua ja kyllä tällä naapureita kehtaa häiritä.

Kappaleet kulkivat kokonaisuudessa kuin junan raiteilla. Ehkä vähän liiankin, sillä biisit kuulostivat melko samanlaisilta. Yritystä on ollut rutkasti ja kasaan on saatu hyviä riffejä ja taidokasta soittoa, mutta tarttuvuutta kappaleilla voisi olla enemmän. Vahva laulu ja muhkeat kitarat soundit, joita oli mukavasti sovitettu päällekkäin ansaitsevat ison plussan. Bändillä on soittotaitonsa puolesta varmasti potentiaalia paljon pitemmällekin ja annan levylle arvosanaksi 3-. Miinuksella potkitaan äijiä hieman perseelle, sillä pienellä hiomisella levystä olisi saanut vielä paremman, mutta jäämme innolla odottamaan tulevaa…

Pisteet: 3-/5


BACK