Letsmakesomenoise.net -arvio

Dead Revolution toteaa saatekirjeessään, että sen esittämällä musiikilla ei ole helppo saada Suomesta levytyssopimusta. Tämä kristallisoituu selväksi demoa kuunnellessa, viisikko kun ei kuulosta lainkaan niinkin kaukaa pohjoisesta kuin Kouvolasta lähtöisin olevalta. Melankolista metsätunnelmaa hienosti kuvaava kansi viittaa siis myös helposti aivan muunlaisiin yhtyeisiin.

Muutaman vuoden koossa ollut orkesteri soittaa monisävyistä ja ajoittain raskasta, mutta samalla rytmiryhmän ansiosta rennosti groovaavaa rockia. Metallisia vaikutteita on, mutta pääasiassa operoidaan kieroilla jenkkiriffeillä, joista moni voisi hyvin olla lähtöisin Zakk Wylden soittimesta. Alkuaikojen Black Sabbathin tyylisellä tunkkaisuudella saadaan aikaan mukavan maanläheinen ja rehellinen tunnelma, ja Timo Nissisen hieman rähjäinen, laajaskaalainen ääni ei juuri kärsi Suomi-aksentista tai muista lieveilmiöistä. Akustisiin kappaleintroihin hiipii ajoittain Sentencedin mieleen tuovia hetkiä, vaikka se tuskin on ollut tarkoituksellista.

Demoksi varsin pitkän 25-minuuttisen jaksaa vaivatta kahlata läpi, sillä materiaali on helposti omaksuttavaa. Kappalerakenteet pidetään varsin yksinkertaisina, mutta tarvittavia koukkuja lastataan kuulijan reppuun säännöllisin väliajoin. Mistään aivot räjäyttävästä tavarasta ei ole kyse, mutta oman mielenkiintoisen tyylivalintansa puitteissa Dead Revolution esittelee ihan pätevää tavaraa.

Pisteet: 3/5


BACK